Joulusatu (tekoälyllä)
Seuraavassa tekoälyn kirjoittama lyhyt joulusatu. Tätä ei ole muokattu, joten jokainen saa itse antaa tuomion, voimmeko kirjojen kirjoittamisen ulkoistaa tekoälylle. Itse luen jouluna perinteisen kirjan, jonka on kirjoittanut ihan oikea ihminen.
Joulusatu
Oli kerran pieni kylä, joka sijaitsi lumisten vuorten kainalossa, niin kaukana, että vain harvat tiesivät sen olemassaolosta. Tämän kylän nimi oli Lumihovi, ja siellä asui yhteisö, joka rakasti joulua yli kaiken. Lumihovissa jokainen valmistautui jouluun viikkoja etukäteen: torilla myytiin kuusen koristeita, piparkakkutaloja rakennettiin, ja illat kuluivat yhteislauluissa kylän vanhassa kappelissa.
Mutta tämä joulu ei ollut kuin muut. Jo marraskuussa alkoi tapahtua kummia. Yhtenä aamuna kylän vanha kello, joka tavallisesti soitti iloisia säveliä joka tasatunti, vaikeni. Seuraavaksi katoamiset alkoivat. Ensin katosi kylän suurin kuusi, joka oli tarkoitus pystyttää torin keskelle. Sitten katosivat kaikki kanelitangot kylän leipureilta.
Kylän vanhimmat kokoontuivat torin laidalla sijaitsevaan vanhaan kartanoon keskustelemaan asiasta. “Täällä on jokin joulua vastustava henki,” sanoi Rouva Helena, joka tunnettiin kylän viisaimpana. “Jos emme selvitä, mikä tämä salaperäinen voima on, joulu on pilalla!”
Nuori poika nimeltä Eero kuunteli aikuisten puheita uteliaana. Hän rakasti joulua enemmän kuin mitään muuta maailmassa ja päätti, että hänen oli tehtävä jotakin. “Minä lähden selvittämään, kuka tai mikä jouluamme uhkaa!” hän sanoi itsevarmasti.
Eero pakkasi mukaansa lämpimät vaatteet, taskulampun ja piparkakkuja, joita hän oli saanut isoäidiltään. Hän seurasi metssän reunoilla näkyviä, outoja jalanjälkiä, jotka johdattivat hänet vuorten rinteille. Mitä ylemmäksi Eero kiipesi, sitä tiheämmäksi lumi muuttui ja sitä kylmemmäksi ilma kävi.
Lopulta hän saapui suurelle, hylätyn näköiselle talolle, joka seisoi yksinäisenä vuorenhuipulla. Talon ovi oli raskas ja natisi uhkaavasti, kun Eero avasi sen. Sisällä oli pimeää, mutta kaukaa kuului hiljaista mutinaa. Poika hiipi varovasti ääntä kohti ja näki lopulta vanhan, kurttuisen miehen, joka istui suuren takan ääressä.
“Kuka olet?” Eero kysyi rohkeasti.
Vanha mies hämmästyi, mutta vastasi: “Minä olen Huurunen, entinen joulumaagikko.”
Huurunen kertoi tarinansa. Vuosisatoja sitten hän oli ollut yksi niistä taikureista, jotka levittivät joulun taikaa ympäri maailman. Mutta ajan myötä ihmiset alkoivat unohtaa vanhat joulutavat ja taikuus hiipui. Lopulta Huurunen jäi yksin, katkeroitui ja päätti kostaa. Hän oli salaa vienyt Lumihovin joulun sydämen, suuren kuusen, sekä monet muut asiat, jotka tekivät joulusta erityisen.
Eero kuunteli hiljaa. Lopulta hän sanoi: “Mutta Huurunen, eiköä joulun taika synny siitä, että jaamme sen muiden kanssa? Jos tulet mukaamme kylään, voimme kaikki viettää joulua yhdessä.”
Huurunen oli pitkään hiljaa, mutta lopulta nyökkäsi. Yhdessä he palasivat Lumihoviin, ja kun kylän väki näki, että Huurunen palautti kaiken kadottamansa, he avasivat sydämensä hänelle. Tuo joulu oli kaikkien aikojen unohtumattomin: kuusen valot loistivat kirkkaammin kuin koskaan, laulut kaikuivat pitkin vuorten rinteitä, ja jopa vanha kello soitti iloisia säveliä läpi jouluyön.
Siitä lähtien Huurunen jäi asumaan kylään ja jakoi joulun taikaa uudella tavalla. Eero sai sankarin maineen ja oppi, että välittäminen ja anteeksiantaminen ovat joulun todellinen ydin.
Joulusatu (tekoälyllä) Read More »